torstai 6. joulukuuta 2007

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

*
Hiljaisuudesta huudoksi
kasvaa ääni kuin ruoskan
isku.
JA VITUT!
Pirstoo puut, halkoo vuoret,
rikkoo maan, repii meret,
kuin tulinen aura
kääntää uudeksi vanhan.
Raamatut palavat uskovaisten käsiin.
Katso uudeksi minä teen kaiken.
Helvetillinen pulina täyttää
hautuumaat, kun heränneet etsivät
alushousujaan
ja hän on pyyhkivä kyynelet
heidän silmistään eikä
hautaustoimistoja enää tarvita
sillä kaikki entinen on mennyt.


*
Koska emme ymmärtänet toisiamme
keksimme puheen ja kehitimme
kirjoituksen.
Nyt luulemme ymmärtävämme kirjoitusta.

Puhumme ikäänkuin joku kuuntelisi.
Kuuleeko kaikki?

Väittääkö joku ymmärtävänsä?

*
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.

Ja Sana tuli maailmaan ja maailmasta tuli sana.
Ja sanoista tuli leikki.

Ne sanovat Sanan tulleen
lihaksi.
Jos ruoaksi - ehdotan makkaraksi.

Pitävät sanaa tekona, kun eivät ole muuta tehneet kuin
sanoilla heitelleet,
sanoja heitelleet.

Sanoilla kuin legoilla leikkineet.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Runoudesta

Runous ei ole yksi. Runous on monta. Ihmisillä voi olla erimielisyyttä tästä asiasta vain kulttuuripoliittisista syistä. Runoilijat arvostavat toisiaan - yhteisö arvostaa vain hierarkisesti eikä keksi, välttämättä, tapaa, jolla voitaisiin yhtä-aikaa ylistää Kiveä, Runebergia, Koskenniemeä, Viitaa, Manneria, Rekolaa, Saarikoskea ja Haavikkoa.
Miten synnyttää ja säilyttää luonnollinen moninaisuus!
Juuri kukaan ei voine olla niin vahva, että ilman minkäänlaista tukea kykenisi säilyttämään oman runoilijakuvansa.
Mikään taide, mutta erityisesti runous ei voi elää yhteiskunnasta eristettyä elämää. Vahvimmat kriitikot ja heikommat taiteilijat helposti etsivät keinoja, jolla sitoa ja alistaa se henki, joka tekee jokaisesta runoilijasta ainutlaatuisen.
Meillä on kaksi voimakasta runoliikettä. Helsingissä vaikuttaa Elävien Runoilijoiden Klubi ja Turussa paikallinen runoliike.
Runouden kotikaupunki, Tampere, näyttää pystyvän tuottamaan uutta runoa ilman näkyvää sosiaalista tukiverkkoa.
Tämä on omituinen seikka. Tampereella on kymmenkunta tunnettua ja kiitettyä nuorta lyyrikkoa, joilla ei näytä olevan minkäänlaista tukiverkkoa tai edes mitään yhdistävää tekijää. Omituisinkaan kriitikko ei voisi erehtyä puhumaan tamperelaisesta runosta tai tamperelaisesta runoliikkeestä. Tampereella ei ole maankuulua kustantamoa eikä maankuulua kritiikkiä - kirjallisuuslehti Kirjo ottaa yhä vasta rohkeita ensiaskeleitaan.
Mielestäni onkin niin, että runoilija luonnostaan hakee muusisen energiansa itse. Siis itse rakentaa oman tukiverkkonsa. Ja on omassa valtakunnassaan ainut hallitsija.
En ole ollut juurikaan tekemisissä Elävien Runoilijoiden Klubin kanssa, mutta olen huomannut, että Turun runoliike syö runoilijan pikemminkin kuin häntä ruokkii.
Runoudella menee hyvin tässä maassa.
Olen usein sanonut kustantajille, että on parempi ruokkia ja rahoittaa runoilijaa kuin julkaista keskeneräisiä runoja. Meneekö runoudella liian hyvin - toisin sanoen, julkaistaanko liikaa keskeneräistä tekstiä? Tämä vaara on todellinen. Keskeneräinen kirja tappaa tekijänsä.
Uutta on vain uusi. Eräs tunnettu kirjailija kysyi kustantajalta: “Mitä te haluatte minun kirjoittavan?” Kustantaja vastasi: “Se sinun on itse tiedettävä.”
Olen kutsunut hämäläistä valistuneeksi pakanaksi - hämäläinen ottaa vastaan kasteen ja pesee sen pois Katumajärvessä. Kenties kirjailijan olisi syytä pitää itsestään huoli tällä tavalla. Varastaa tuki ja painua yksinäisyyteen.
Ehkä tamperelainen runoilija on tällä tavalla hämäläinen.
Runouden moninaisuus merkitsee yksilön kohdalla loputonta luopumista ja yksinäisyyden sietokykyä. Kun näen suuren joukon runoilijoita, näen suuren joukon - en runoilijoita. Runoilijat eivät laula kuorossa.

Risto Ahti

Estetiikkaa


Praha Toimii linkkinä.

perjantai 3. elokuuta 2007

Takana parikymmentä kilometriä kuivamuonaa, hikeä - liki kyyneleitä.
Taukoamaton pohjoisen tuuli ja sade - ja vihdoin nuotio ja sen lämpö.
Teltta jokirannassa suojaisan rinteen kohdussa.
Hämärä on vaihtunut pimeydeksi. Ilta sulamassa yöksi
Tervainen puu palaa kauniina. Hehkuu viilenevään yöhön.
Palavan puun tanssiva kehä on maailma. Sen ulkopuolella pimeys ja tuntematon.
Tyttö nukkuu jo - nainen. Vuosia miestä nuorempi. Ennakkoluuloton, rohkea - voimakas, nuori nainen.
Katselee tyttöä - päivettynyt poski, untuvainen.
Sitten katselee liekkiä ja pimeyttä sen takana. Jossain huutaa pöllö. Nuotiosta nousee kipunoita yöhön. Sade tuntuu tauonneen. Virtaavan joen solina kauempana.
Kömpii telttaan. Makuupussin lämpö alkaa unettaa. Siirtyy lähemmäksi nukkuvaa.

torstai 2. elokuuta 2007


Että selväkielistä
viestiä täytyy selitellä,
piilotella mystiseen sanavyöryyn,
että viesti tulee muuntaa salakieleksi,
että vasta kun kukaan
ei voi olla varma totuudesta,
että kun tulkinta on totuutta
tärkeämpää,
että vasta sitten on
kysymys taiteesta.

Eikö puukon isku tunnu missään.

*

Tekoja, tekoja se vaatii oikeutukseensa.
Ikäänkuin eivät olisi puheet tekoja
kuten kaikki tekeminen.
Joista ei lopulta todisteeksi jää
muuta kuin puhetta tekemisistä.
Puhetta. Puhetta.

*

keskiviikko 1. elokuuta 2007


Ei näissä kylissä.
Näissä kylisssä saa vihata
ja olla vittumainen, jopa
hyvä tyyppi ellei kiva kaveri.
Mutta ei näissä kylissä,
ei tässä ajassa,
ei näin kun on.
Rakastaa ei saa.
Täytyy olla ystävä
kuin luokkakaveri.
Näissä kylissä.

*

Huutaa. Rakkaus, Rakkaus.
Sulkee oven ja ikkunat.
Keinutuolissaan odottaa
postin kulkua.

*

Tihkuvassa sumussa mies,
eksynyt soutaja ympyrää kiertää.
Etsii janoonsa vettä.

*

Odotti ja odotti oikeaa tuulta.
Purjetta nostamatta.
Ja tuli tyven ja jäi.

*

Tietoonsa luottaen.
Järkeensä vedoten.
Kulki elämä ohi.

*

Suljen silmäni ja astun japanilaiseen
ravintolaan Montereyssa.
Istun samassa pöydässä. Nainen siinä
viereisessä. Puheensa kuin kuiskaus.
Ja naurunsa samettinen.
Kuinka rakastankaan tuota naista
japanilaisessa ravintolassa kun
suljen silmäni. Montereyssa.

tiistai 31. heinäkuuta 2007

Naisen farkut myötäilevät vartaloa.
Nainen on nuori.
Mies katsoo, kun nainen kävelee.
Naisen hiukset ovat tummat ja pitkät.
Tuuli tarttuu naisen hiuksiin.
Naisen pusero on ohut.
Rinnat liikuvat rytmisesti.
Naisen uuma on kapea.
Mies katsoo naisen pakaroita ja reisiä.
Mies pitää siitä, mitä katsoo.
Nainen on nuori.
Mies ei ole enää nuori.
Mies istuu ja katsoo, kun nainen kävelee.
Nuori nainen kävelee.
Naisella on ohut pusero
ja vartalonmyötäiset farkut.

maanantai 30. heinäkuuta 2007

Lyrics

Teen itselleni
aikaa.
Lisään minuutin
jokaiseen tuntiin.
*
Kello kädessään kulki mies,
ajanrakastaja.
Mutta hän, synnyttäjä
otti antamansa takaisin.
Kellon repäisi ranteesta
viillosta ajan valua.
Ja jäi pimeys ja jäi aika.
*
Kesän kalasti, syksyn metsästi.
Talven murjotti, suolakalaa,
kuivaa lihaa.
Keväällä kiimaansa heräsi,
itki ja urisi.
Kosken valoon kahlasi.
Virran kuohuun siemenen laski.
Laski siemenen ja luopui.
*
Siinä talossa
ei laulu ei soitto peitä
sen kellareista nousevaa murhetta.
Vaikka kukkivat niitulla kukat,
tuoksuvat suolaiset tuulet.
Siunattu kohtalon käsi.
Auringon peittävä pysyvä varjo.
*