torstai 18. joulukuuta 2008

Ajatuksissa

Uimahallin sauna on paikka, jossa olet alasti. Turha on yrittää peitellä sitä, mikä olet paljaimmillasi. Puolen tunnin uinti on eräänlainen meditaatio. Olet yksin muiden seassa. Uimalasit antavat mahdollisuuden tarkkailla muita altaan sinivihreässä valossa. Olet yksin.Sinä ja ajatuksesi.

Vain hengittäessä käväiset pinnalla. Tällöin olet kuulevinasi hallin ääniä sameana kohinana. Pysyt kuitenkin yksinäisyydessäsi. Meditaatiosi ei riku.

Nuoria kilpauimareita vilahtelee kuin delfiinejä viereisellä radalla. Näky on kaunis. Nuoret uimaritytöt ovat hoikkia, mutta voimakkaita. Pitkät sääret. Voimakkaat hartiat. Hiukset kumisen uimalakin suojaamina. Uimalasit. Uimme samassa vedessä.

Uimari venyttelee ennen uintia. Pitkät reisilihakset jännittyvät. Uimalasit on viritetty otsalle. Vartaloon imeytyvä uima-asu on musta.

Muistan, etten kiinnittänyt Seijan vartaloon juurikaan huomiota. Hän oli uimari. Muistan vain ruskettuneet pitkät sääret ja kauniin, hyvän ryhdin. Kun muistelen, hänen vartalonsa oli juuri tuollainen kuin noilla uimaritytöilla. Pienehköt rinnat ja voimakkaat hartiat. Silmänsä muistan. Maritan muistan paremmin. Hän oli uimahyppääjä. Naisellinen vartalo. Jo hyvin kehittyneet rinnat ja lantio. Kaunis vartalo. Kasvojaan en muista niinkään. Siitä on kauan.

Ollessani kesätöissä parina vuonna Pyynikin Uimahallissa olin alle kahdenkymmenen. Saunaosastoja kunnostettiin kesäaikana. Naisten pesuhuoneessa oli suihkujen alla istuimet. Niiden istuinosa oli vaaleanpunaista muovia. Maalarin apulaisena sain tehtäväkseni maalata istuinten metallisia jalkoja. Harmaata putkea, johon vaaleanpunainen muovi-istuin kiinnittyi. Muistan kokeneeni vahvasti jotain erityistä siinä istuessani vaaleanpunainen muovi-istuin silmieni tasolla.

Kesäkuussa hallia saattoi käyttää vain erityistapauksissa. Yhtenä aamupäivänä joukko nuoria naisia Varalan Liikuntaopistolta oli varannut hallin. Hallissa ei ollut muita uimareita. Altaan reunoilla pinnan alla oli pyöreitä lasi-ikkunoita. Altaasta ei juuri nähnyt ikkunoiden läpi. Sen sijaan hallin huoltopuolelta uimarit olivat kirkkaasti näkyvillä. Opiston opiskelijat eivät olleet juuri välittäneet suljetulla vuorollaan pukeutumisestaan. Joillakin vain pikkuhousut uima-asuinaan.

Joulukuinen hämärä on jo ehtinyt pimeydeksi. On alkanut sataa. Käynnistän auton ja kytken pyyhkijät päälle.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Julkivaatimus Suomen hallitukselle

Me Espoon, Vantaan ja Kirkkonummen Feministit vaadimme, että tasa-arvon takia kaikille haluaville Feministeille tulisi saada munat - ja isot, jos mahdollista. Myös vaadimme, että valtio kustantaa rintojen pienennysleikkauksen, jos on isot ja tahtoo. Kun on niin, että tässä yhteiskunnassa päätökset tehdään kabineteissa ja saunailloissa, olisi Feministienkin parempi päästä vaikuttamaan, jos voisi olla saunailloissa reilusti mukana. Ja se on niin, että kun Feministin haaroissa roikkuu isot munat, niin on sillä psykologinen vaikutus moniin pienimunaisiin päättäjiin, ja saisivat Feministit suuremman painon sanoillensa kuin ennen.
Kiekkomatseissa voisivat Feministit reilusti mennä miesten veskiin kusirännille ja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Kyykkykusella käynti on muutenkin ihmisarvoa vastaan, se kun on naisten puolella pakko, kun on potut kuitenkin paskassa muuten.
Hallituksen on nyt syytä tehdä pikaisesti laki, jossa isomunaiset moottoripyöräilijät velvoitetaan testamenttaamaan munansa Feministien käyttöön, jos käy maantiellä kalpaten.

ESPOON, VANTAAN JA KIRKKONUMMEN FEMINISTIT RY.