sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Veden valoa


Kierrän käsivarteni
korkean petäjän ympärille.

Hitaasti alan
heiluttaa puuta.

Nousee tuuli,
kerääntyvät pilvet
ja
sataa lämpimän lumen.

*

Yöksi laskeutuu avaruuden kylmä.
Kiillottaa vesien pinnan
pimeydessä maalaa metsän.
Nousee korkeuksiin aamun savuna.

Kirkkaat ovat vedet pojan onkia.
Valkean kuulaan mehu hampaissa.
Metsän tulet vastaisella rannalla.

*

Olen löytänyt puhdasta
vettä.

Taloni on rakennettu
puhtaan veden ääreen.

Älä likaa minun vettäni.

Jos sen teet, missä
puhdistan veresi tahraamat
käteni.

Älä koske minun veteeni.

*

Varhain aamulla, kun vesi
vielä nukkuu,
kumarrun sen ylle
ja
saan nähdä ajan.

Tajuntani sitä juuri
tavoittaessa
herää tuuli.

*

Pimeässä ei ole aikaa.
Valossa aika kuluu
nopeasti.
Lapset kasvavat
ja
tytöistä tulee
nuoria naisia.

Pimeässä on hyvä pitää
valoa.

Mitä olisi maailma ilman
valossa kulkevia
nuoria naisia.

*

lauantai 26. tammikuuta 2008

Maksullinen mies


Peniksenjatke
sanovat
Bemaristani.

Eivät huomaa,
että proteesi
toimii.

*

Kuvaasi minussa
rakastan
itseäni

ainoaa todellista
meitä rakastavaisia
minussa.

*

Jumalani,
anna minulle
nainen,
jotta voin
synteineni
kääntyä puoleesi.

*

Omaksi kuvakseen
Hän hänet loi.

Mitä ihmettä etsin?

Pettääkö peili?
Signeeraustako
edellytän?

*

Olen rakastunut
tähän tunteeseen.

Kun on näin,
tulee vain olla
ja pitää
yllä.

*

Vihdoin hän kertoi
rakastavansa minua.

Vapautti minut
rakastumisen
taakasta.

*

Anna minulle hetki
hengittää
nuoruutta hiuksissasi.

En pyydä muuta.

Muu minulla
on.

*

Havaittuani saavani
naisen kuin naisen

päätin kiinnostua miehistä.

Nyt ne nimittävät
minua homoksi.

Arvostelevat keskeneräistä
työtä.

*

Olen maksullinen mies.
Työnnän paperille
sepitteen
runkkareitten järjen seisoa
ja aistien paisua.

Paljonko tarjotaan?

*

perjantai 25. tammikuuta 2008

Usko


Mielivaltaisesta kohdasta
avaan Pyhän Kirjan.

Näkemättä luen.
Sanattomin sanoin
rukoilen.

Herran pyhyys täyttää
huoneen,
sen tiedän.

Näin uskon.

torstai 24. tammikuuta 2008

Paljon on suhteellista




Ensimmäinen ilta ei missään. Riekko, riekko, joutsen.
Niin uupunut, ettei väliä ole muulla kuin hirsituvan
lämmöllä. Kello on liki puolenyön ja aurinko valaisee tunturin.
Tällaisessa valossa syntyy kestävää elämää. Kaunista.
Kukaan ei keskeytä ajatuksiani tässä valossa. Ajatus on
valoa nopeampi. Se on jo siellä, missä unelmat eivät
toteudu. Missä enkelit sallivat rintansa suudeltaviksi.
Siellä on ajatus. Siellä on sielu. Kaipaus on valossa
voimakas. Eivätkä kevään synnytystuskat pauhaavine
virtoineen hukuta kyyneleitä. Eivät tukahduta itkua, joka
nousee syvältä sielusta.
Kuin viiltää valo yötöntä yötä, niin viiltää kaipaus
öistä kulkijaa.

*

14.6.
Gappohytta. 800 metriä merenpinnasta. Ympärillä sateen
piiskaamat lumikentät sekä puolentoistakilometrin
korkeuteen nousevat tunturit. Norja. Kello 22.30 Suomen
aikaa. Vaikka aika on pysähtynyt, kello ei. Tuulen tauottua
tunturien hiljaisuus on tullut minuun. Jos tämä on elämää,
minkä jätin taakseni? Hirsiseinien lämpö tekee eristyneisyydestä
paratiisin. Tunturien kylmä savu ei tavoita. Täällä tärkein tunne
on olla hengissä. Olenko toinen mies täältä selviydyttyäni?
Ihovoiteen tuoksu auringon ja tuulen polttamalla iholla
tuo mieleen naisen.

15.6. klo 9.45. Sama paikka. Olen pilvessä. Kostea pilvi
ympäröi tuvat eivätkä tunturit näy. Mitkään. Aamuun kuuluvat
toimet ovat suoritetut. Kämppä on kodikkaan, lähes uneliaan
lämmin. Norjalaisia vaeltajia tuli puolen yön aikaan viereiseen
mökkiin. Naisia. Ei kuulunut kikatusta. Ei rullaatirullaata.
Toimet tehdään kohtuudella. Turhaa ääntä vältetään. Tuvan seinällä
on taulu, jossa pyydetään kunnioittamaan tunturia. Tuon tajuaa.
Märkä sumu kaikkialla on sellainen, ettei siihen pakotta lähde.
Vielä ei ole pakko. On kesäkuun puoliväli ja lämpöä +2. Ja lunta,
joskin sulavaa, kaikkialla. Tästä olisi tuleva kesä. Milloin?

Muutaman ajan kuluttua yöt alkavat pimetä. Ja syksy, kuoleman
vuodekumppani, alkaa myrskynsä. Orgastisen myrskynsä, jota,
seuraa kaiken hiljeneminen. Pimeys.
Tunteet ovat poissa. Jäljellä vain tunne siitä, että jotakin on
jossakin tapahtunut. Ei tässä elämässä, vaan siinä toisessa.
Täällä kaikki on kovin selkeää. Siinä toisessa oli paljon
sekavaa, selkiytymätöntä. On selvittävä tämän kuoleman yli, jos
tahtoo muuttaa sen toisen. Mökistä ei tahtoisi lähteä, lämmöstä.
Tahtoisi pitkittää

*
Vain kala parvessa. Liikuu, kun parvi liikkuu. Yksin ei mitään.
Parvi on hänen minuutensa.
*
Paljon on suhteellista.

*

maanantai 21. tammikuuta 2008

Yhteisten asiain hoitoa


*

Vain vakaumuksellinen
sosialidemokraatti
ymmärtää puhettani.

Heti kun tapaan sellaisen,
annan sille nimeksi
vakaumuksellinen sosialidemokraatti

Se on hauska nimi.

*

Nimeä muutos
edistykseksi
ja
turha muuttuu
tarpeelliseksi

*

Teot on tehtävä,
jotta
virhe paljastuu.

*

Kommunismi
sosialidemokratian
välttämätön

juutalaiset
Hitlerin
riittävä

ehto

*

Vältä valtaa.

Siitä, mitä sanot,
voi tulla

totuus.

*

Puhumme demokratiasta.

Elämme kvartaalia.

Kyyhkystä tulee

pulunpaskaa.

*

Puhuvat suorasta
toiminnasta
kuin
rikoksesta.

Milloin ovat
viimeksi katsoneet
ihmistä

silmiin.

*

Koska todellisuus on
eriarvoisuutta,

eriarvoisuus todellisuudessa
lisääntyy

todellista eriarvoisuutta
keinotekoisesti
manipuloimalla.

*

Ja niin on Jumala
maailmaa
rakastanut,
että valitsi
kansanäänestyksen

ainokaisen poikansa
tuomioistuimeksi.

*

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Paljasta pintaa


*
Ku sä kovan rääkin
ja freshin suihkun
jälkeen heität
treenikamat sun fiudeen
ja istut
penkkiin
se on tiätsä mahtava
tunne

kun sä
avaat palautusjuoman
ja relaat
sä oot niinku koonnu
ittes

sä näät mittareista
että moottori
on käynnissä

sä säädät istuimen
relaks
ja sä tunnet
että sun body on
kondiksessa

ja sä tiedät että
moottorista löytyy
parisataa hepoo

sitä tulee tiätsä
semmonen fiilis
että kun sais
tän kaikki
sun iPodille

kun kaikki on
niinku
tässä ja nyt

*

Oot sä koskaan funtsinu
tota Golgataa

niin just

hold on hold on

pyripä heijastaan pikku visio
okei
siis kolme kundii stikattuna
ristille
sä tiät

siellä oli siis tää
Jeesus Nasaretilainen

oliko ylipainoo
okei
sä tajuut

siis ei ollu mikään
kaljamahanen hiilarisäkki

siis olihan sillä jo
pikkuskidinä visio siitä
miltä tulis Inrillä näyttää
sehän oli Jumalan poika

jos se - siis Jeesus -
eläs nyt
se ehkä olis
vaikka ny jonkun
Nokian hommissa

ja kävishän se salilla

*

Mä en siis tajuu
jengii ku
imee lattee
ja puree marsipaanii
jossain stokan kahviossa

sä siis oot vastuussa
sun kropasta

se on sun
velvollisuutes
pitää sun body
kondiksessa

*

En mä niinkään
politiikasta

no vihreet ny menee

musta lyijytön bensa
on ok

*

Meil on firmassa
jokaisella oma
vastuualue
ja se on siis
vaan sun

sä niinku vuosittain
paat sun saldon
tiskiin
ja ne syöttää
kaman koneelle

ja sä saat siististi
joko
konvehtii tai suolakurkkuu
tiät sä

musta se on pirun
oikeudenmukasta

*

Ai et ihmiset tasa-arvosii
okei

oot sä koskaan aatellu
ett mistä mahtaa johtuu
kun toinen kundi
työntää
penkiltä 150kg
ja toinen
75kg

ett tää toinen tulis
apuun ja sit se toinenkin
sais 150kg

ai ett se on tasa-arvoo

mä kuule kerron sulle
ne on tasa-arvosii vaan sillon
kun ne kumpikin
työntää
sitä rautaa

se toinen vaan saa ylös
ja toinen ei

tää on siis totuus

*

Ne valittaa ett on niinku
arvot hukassa

siis täyttä sontaa

toi solidaarisuus vaikka
okei
mä myönnän ett mullakin
on ollu ennakkoluuloja
niinku ny tohon
kebabiin
tiät sä

mut mä sanoin mulle
et oot sä joku saatanan
rasisti
ja mä niinku kasvoin
sen yli

nyt mä voin
ihan vilpittömästi
kuittaa et

it´s all right
with coke light

*

Kun sulla
on
pari muovikorttii
eloonjäämispuukko
ja kaara
kun ei hyydy
niin sulla on kaikki
tajuut sä

kaikki

*

sunnuntai 13. tammikuuta 2008


*

Ei helähtänyt oven
varmuusketju
kun
tulit uneeni yöllä

ei helähtänyt

minusta sinä uneeni
tulit, koska
minussa elät

mitä pelkään
kun öisin
vain näyttäydyt.

*

Asetan valkean styrox-pallon
veteen
kuuden metrin päähän
rannasta
merkiksi

muutoin ei olisi mitään
merkkiä
kuuden metrin päässä
rannasta

*

Kun vien nuoren kauniin
naisen illaksi
kotiini,
kun maksan siitä
1000 euroa

he sanovat naista
huoraksi,
nämä
joilla on varaa
ostaa
nainen kotiinsa.

*

Kun himo laantuu
puhutaan
rakkaudettomuudesta.

Ei se niin ole.

Vain himolla on
markkinat.

Paljon vääräkielistä puhetta,
paljon puhetta

hiljaisuuden peitteeksi.

Vesi seisahtuu
eivätkä pilvet liiku.

*

Yhdestä illasta maksoin
hänelle
1000 euroa.

Hän oli kaikkea sitä,
mistä olin uneksinut.

Kun hän sanoi,
ettei ollut rakastanut
ketään
niinkuin minua,
tiesin
hänen puhuvan totta.

1000 euroa on iso raha.

*

Kun talvi on
voimissaan
tulee kevät.

Kaikki loppuu aina
kesken.

*

Merkkinä he pitivät
muuria.

Merkkinä he pitivät
muurin purkamista.

Muurin purkamisen jälkeen
ei ollut mitään
merkkiä.

Vaikka merkki oli.

Aikaan jäänyt merkki
ajatuksen ja tekemisen
välillä.

Ajan merkki.

Aikanaan purettava muuri
merkkinä
valmistumattomasta
tekemisestä.

torstai 10. tammikuuta 2008

Rap


*

mikä repii lehdet puusta
mikä repii lehdet puusta
mikä repii lehdet puusta

mikä puusta lehdet repii
mikä repii
mikä repii

mikä puusta
mistä puusta lehdet repii
mistäkö se puuta repii
lehdistäkö puuta repii
mikä on kun puuta repii
puutako se repii
onko luuta
eikö repee lehdet puusta
vaikka repii vaikka repii

eikö repee lehdet puusta
vaikka repii vaikka repii
ravistaako itse lehdet
itsekö se lehdet repii

ravistaako ravistaako
niinkö repii lehdet repii
puuko puusta lehdet repii
mistä puusta mitä repii
puuko repii lehdet repii
lehdetkö ne puuta repii
puuta repii

mikä repii mikä repii
repiikö kun puuta repii
repii puuta repii puuta
mikä repii mikä repii


*

Ajan myötä muisti heikkenee.

Ennenpitkää sen kuitenkin
unohtaa.

*

Tutkin historiaa.

Mitenkä sitä
kättään pitäisi

että uskottaisiin.

*

Tähän järjestelmään
on vääryys
järjellä sisäänrakennettu.

Järjetön valjastaa voiman
vääryyttä vastaan.

Siinä ei ole järkeä.
Siksi se on ainoa
mahdollisuus.

*

Mihin on ilo
kadonnut.

Vai oliko se pelkkää
naurua?

*

Tämä erillisyys.
Tämä ykseyttä,
tämä yhteyttä huutava
kipu.

Tämä Ylemmyys. Tämä paremmuus.
Tämä olemisen ylevyys.
Tämä kaikki,
joka riittäisi
murhaan.

Itsen.

Ellei olisi kipua.
Tätä kipua, joka parantaa.

Ommella haava.
Ja antaa mahdollisuus.

Rakkauteen.

*

Rationalisti muuttaa
päivittäin totuuttaan.

Mystikon totuus on
sama tänään
ja sama huomenna.

Hän on irrationalisti.

maanantai 7. tammikuuta 2008



*
Yöksi jätän lyhdyn
palamaan
jotta näkevät unet
tulla.


*
Joka päivälle on merkitys
tehtävä

kuten tänään

hartiat rentoina hengiteltävä
rauhallisesti

rauhallisesti

*

Nyt se on taas alkanut.
Piinaava, taukoamaton
ääni minussa,
ääni joka vaatii
sopeutumattomuutta
olevaan.

Vaatii muutosta.

Koska näin on liian
hyvä.

*

Paljon on tekemätöntä
työtä,
paljon kysymättä koettavaa,
niin paljon elämästä
poimittavaa
niin paljon

Aika karkaa,
niin paljon jää
tekemätöntä työtä
koettavaa elämää.

Varoen ajan pikari
huulillani.

*

On ajankulutusjuhla.
Aika pisaroi laseissa,
helmeilee

Aika kuluu.
Juhla on ohi.

Moottorisahat tulevat.
Jumala hymyilee.

Rakkauden Jumala.