torstai 24. tammikuuta 2008

Paljon on suhteellista




Ensimmäinen ilta ei missään. Riekko, riekko, joutsen.
Niin uupunut, ettei väliä ole muulla kuin hirsituvan
lämmöllä. Kello on liki puolenyön ja aurinko valaisee tunturin.
Tällaisessa valossa syntyy kestävää elämää. Kaunista.
Kukaan ei keskeytä ajatuksiani tässä valossa. Ajatus on
valoa nopeampi. Se on jo siellä, missä unelmat eivät
toteudu. Missä enkelit sallivat rintansa suudeltaviksi.
Siellä on ajatus. Siellä on sielu. Kaipaus on valossa
voimakas. Eivätkä kevään synnytystuskat pauhaavine
virtoineen hukuta kyyneleitä. Eivät tukahduta itkua, joka
nousee syvältä sielusta.
Kuin viiltää valo yötöntä yötä, niin viiltää kaipaus
öistä kulkijaa.

*

14.6.
Gappohytta. 800 metriä merenpinnasta. Ympärillä sateen
piiskaamat lumikentät sekä puolentoistakilometrin
korkeuteen nousevat tunturit. Norja. Kello 22.30 Suomen
aikaa. Vaikka aika on pysähtynyt, kello ei. Tuulen tauottua
tunturien hiljaisuus on tullut minuun. Jos tämä on elämää,
minkä jätin taakseni? Hirsiseinien lämpö tekee eristyneisyydestä
paratiisin. Tunturien kylmä savu ei tavoita. Täällä tärkein tunne
on olla hengissä. Olenko toinen mies täältä selviydyttyäni?
Ihovoiteen tuoksu auringon ja tuulen polttamalla iholla
tuo mieleen naisen.

15.6. klo 9.45. Sama paikka. Olen pilvessä. Kostea pilvi
ympäröi tuvat eivätkä tunturit näy. Mitkään. Aamuun kuuluvat
toimet ovat suoritetut. Kämppä on kodikkaan, lähes uneliaan
lämmin. Norjalaisia vaeltajia tuli puolen yön aikaan viereiseen
mökkiin. Naisia. Ei kuulunut kikatusta. Ei rullaatirullaata.
Toimet tehdään kohtuudella. Turhaa ääntä vältetään. Tuvan seinällä
on taulu, jossa pyydetään kunnioittamaan tunturia. Tuon tajuaa.
Märkä sumu kaikkialla on sellainen, ettei siihen pakotta lähde.
Vielä ei ole pakko. On kesäkuun puoliväli ja lämpöä +2. Ja lunta,
joskin sulavaa, kaikkialla. Tästä olisi tuleva kesä. Milloin?

Muutaman ajan kuluttua yöt alkavat pimetä. Ja syksy, kuoleman
vuodekumppani, alkaa myrskynsä. Orgastisen myrskynsä, jota,
seuraa kaiken hiljeneminen. Pimeys.
Tunteet ovat poissa. Jäljellä vain tunne siitä, että jotakin on
jossakin tapahtunut. Ei tässä elämässä, vaan siinä toisessa.
Täällä kaikki on kovin selkeää. Siinä toisessa oli paljon
sekavaa, selkiytymätöntä. On selvittävä tämän kuoleman yli, jos
tahtoo muuttaa sen toisen. Mökistä ei tahtoisi lähteä, lämmöstä.
Tahtoisi pitkittää

*
Vain kala parvessa. Liikuu, kun parvi liikkuu. Yksin ei mitään.
Parvi on hänen minuutensa.
*
Paljon on suhteellista.

*