perjantai 3. elokuuta 2007

Takana parikymmentä kilometriä kuivamuonaa, hikeä - liki kyyneleitä.
Taukoamaton pohjoisen tuuli ja sade - ja vihdoin nuotio ja sen lämpö.
Teltta jokirannassa suojaisan rinteen kohdussa.
Hämärä on vaihtunut pimeydeksi. Ilta sulamassa yöksi
Tervainen puu palaa kauniina. Hehkuu viilenevään yöhön.
Palavan puun tanssiva kehä on maailma. Sen ulkopuolella pimeys ja tuntematon.
Tyttö nukkuu jo - nainen. Vuosia miestä nuorempi. Ennakkoluuloton, rohkea - voimakas, nuori nainen.
Katselee tyttöä - päivettynyt poski, untuvainen.
Sitten katselee liekkiä ja pimeyttä sen takana. Jossain huutaa pöllö. Nuotiosta nousee kipunoita yöhön. Sade tuntuu tauonneen. Virtaavan joen solina kauempana.
Kömpii telttaan. Makuupussin lämpö alkaa unettaa. Siirtyy lähemmäksi nukkuvaa.

torstai 2. elokuuta 2007


Että selväkielistä
viestiä täytyy selitellä,
piilotella mystiseen sanavyöryyn,
että viesti tulee muuntaa salakieleksi,
että vasta kun kukaan
ei voi olla varma totuudesta,
että kun tulkinta on totuutta
tärkeämpää,
että vasta sitten on
kysymys taiteesta.

Eikö puukon isku tunnu missään.

*

Tekoja, tekoja se vaatii oikeutukseensa.
Ikäänkuin eivät olisi puheet tekoja
kuten kaikki tekeminen.
Joista ei lopulta todisteeksi jää
muuta kuin puhetta tekemisistä.
Puhetta. Puhetta.

*

keskiviikko 1. elokuuta 2007


Ei näissä kylissä.
Näissä kylisssä saa vihata
ja olla vittumainen, jopa
hyvä tyyppi ellei kiva kaveri.
Mutta ei näissä kylissä,
ei tässä ajassa,
ei näin kun on.
Rakastaa ei saa.
Täytyy olla ystävä
kuin luokkakaveri.
Näissä kylissä.

*

Huutaa. Rakkaus, Rakkaus.
Sulkee oven ja ikkunat.
Keinutuolissaan odottaa
postin kulkua.

*

Tihkuvassa sumussa mies,
eksynyt soutaja ympyrää kiertää.
Etsii janoonsa vettä.

*

Odotti ja odotti oikeaa tuulta.
Purjetta nostamatta.
Ja tuli tyven ja jäi.

*

Tietoonsa luottaen.
Järkeensä vedoten.
Kulki elämä ohi.

*

Suljen silmäni ja astun japanilaiseen
ravintolaan Montereyssa.
Istun samassa pöydässä. Nainen siinä
viereisessä. Puheensa kuin kuiskaus.
Ja naurunsa samettinen.
Kuinka rakastankaan tuota naista
japanilaisessa ravintolassa kun
suljen silmäni. Montereyssa.